"how on earth do you do that?"
"what?"
"how do you always get down before me, even if i have a massive headstart?"
"magic. and, well, proper technique. but mostly magic."
tätä varten talvet on tehty, tätä varten jaksan tuhannet vaatekerrokset ja iänikuisen liukastelun ja jatkuvasti vuotavan nenän. jalat yhteen polvet koukkuun paino ulkojalan sisäreunalle tuuli kasvoja vasten kuinkakohan nopeasti oikeasti menen, kiidän laskettelukeskuksen jyrkintä rinnettä alas enkä keskity mihinkään muuhun kuin adrenaliiniin ja tasapainoon. en ole samanlailla luonnonlahjakkuus kuin vanhempani, puhumattakaan maajoukkuetasoa olevasta enostani, mutta silti - tämä on yksi niistä harvoista asioista, joissa tiedän olevani todella, todella hyvä.
(puhumattakaan siitä minkälaiset kiksit olen aina saanut vauhdista. ihan sama onko se sukset vai vuoristorata vai moottoripyörä, miten tämä saadaan menemään nopeammin?)
olen täynnä levotonta, värisevää energiaa, niin kuin aina mäkipäivän jälkeen. haluan tanssimaan, haluan kädet lanteilleni ja kuuman hengityksen kasvojani vasten ja basson sykkeen rintakehääni, mutta heli on niin kovin kaukana ja minä olen jumissa tässä helvetin talossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)