sinua, kevytmelankolia

yhtäkkiä minua pelottaa aivan kamalasti takaisin suomeen lähteminen, vaikka siihen on vielä kahdeksan päivää aikaa. olen ensi viikon sunnuntai-iltana kotona ja heti maanantaina pitää olla kunnon ihminen, ahkera koululainen; hitot mistään jetlagista, hitot äidin seurasta toipumisesta, hitot marjan ja kissojen seurasta nauttimisesta, minä olen reipas tyttö ja kompuroin suoraan ovesta ulos elämään johon en ole valmis.

heti ensimmäiseksi maanantaiaamuna on ryhmänohjaajan henkilökohtaiset keskustelut: minun pitää selittää miksi olin niin paljon sairaana syyslukukauden aikana (kahden vuoden on-and-off sairaslomailun jälkeen koulunkäynti stressaa niin paljon että jo valmiiksi heikko immuunijärjestelmä sanoo itsensä kokonaan irti) ja milloin aion suorittaa kaksi rästissä olevaa tenttiä (haluaisin niin kovin päästä rästeistä eroon muttakun ahdistaa ahdistaa ahdistaa) ja haluanko erikoistua kukkakauppaan vai puutarhamyymälään tai haluanko ehkä yrittäjäksi (en tiedä en tiedä en tiedä olen naurattavan huono ihan kaikessa ei minusta tule ikinä mitään) ja miltä minusta nyt ensimmäisen lukukauden jälkeen tuntuu (olin kuolla paineeseen stressiin väsymykseen ihan koko ajan ja se oli vain neljä kuukautta, kevätlukukausi on kuusi kuukautta enkä tiedä miten selviän hengissä). pitää hymyillä nauraa iloita kun näkee luokkatytöt kolmen viikon loman jälkeen - nepparia ja nekkua minulla on kyllä ihan oikeasti ollut ikävä, mutta mitä sanon heille kun he kysyvät että miten kiinassa sujui? (no mitäs siellä, sain pahimmat ahdistuskohtaukset ja näin kamalimmat painajaiset miesmuistiin, ja äitini muistutti minua säännöllisin väliajoin että miksi haluan kuihduttaa itseni hengiltä. mutta oli ihan kiva päästä shoppailemaan.) en halua vastata heidän kysymyksiin, olen niin kyllästynyt valehtelemaan aina kun minulta kysytään että mitä kuuluu.

samana maanantaina alkaa varsinaisen dkt-terapian yksilökäynnit (ai niin niistäkin pitää kertoa ryhmänohjaajalle, ihan niin kuin minulla ei olisi tarpeeksi hävettävää) ja ryhmäkin kai joskus, tiistaina jatkuu kuoro ja keskiviikkona on sekä töitä että yksityiset laulutunnit, pitää olla yhteyksissä slovakialaisen kuoron edustajan kanssa ja alkaa järjestellä kevään viikonloppuharjoituksia ja konsertteja, pakko pakko pakko laihtua jotta mahdun toukokuussa punaiseen ril'sin iltapukuuni, niin ja pitää löytää maalis-huhti-toukokuuksi työssäoppimispaikka, en saa henkeä en saa henkeä en saa henkeä