Kiitos kaikille, jotka ottivat yhteyttä ja antoivat sympatiaa ja neuvoja. Olette kovin tärkeitä.
Koira löytyi lopulta, ja mun ihana pieni (iso) Ella, joka retkotti selällään sohvalla muiden eläinten vieressä ja sai heti lempinimekseen Elmeri, aiheutti minussa niin vahvan allergisen reaktion että jouduin antamaan hänet pois. En ymmärrä, hän oli minulla vain viikon, viikon, viikko ei ole yhtään mitään, mutta silti - tuntuu kuin pala sydämestäni olisi hävinnyt. En saa henkeä.
(Sydämessäni on nyt kolme väkisin irti revittyä kohtaa joiden en pelkää ikinä täyttyvän: menetetty kesämökki, menetetty Lappityttö, menetetty Ella. Kolme mustaa aukko sielussami.)
Työssäoppiminen on loppunut, olen palannut takaisin koululle. Hymyilen tytöille, nyökkäilen opettajalle, ajan traktoreita, johdan oppilaskuntaa. Valmistaudun ensi viikolla olevaan kuorokonserttiin, nauran Euroviisuille, kohteliaasti kieltäydyn treffikutsuista, lataan uuden jakson QI:ta ja Graham Norton Show'ta. Iltaisin kirjoitan päiväkirjaani siitä, kuinka haluan jäädä peiton alle ja kuolla.
