Kun aloitin tämän blogin (edelliset blogini), en tiennyt kuka olin. Määrittelin itseni sairauteni (sairauksieni) kautta: olin ahdistunut Marie, masentunut Marie, epävakaa Marie. Syömishäiriöinen, itsetuhoinen, elämässä kokonaisvaltaisesti epäonnistunut. Hei, olen Marie ja haluan kuolla. Tuntui kuin olisin ollut vain tytön muotoinen kuori, joka esitti kaikille, itensä mukaan lukien, olevansa oikea ihminen.
Nimeni on Sanna, ja minä olen ihan oikea ihminen. Tänään minulla on päällä kokoa liian isot farkkushortsit ja H&M:stä ostettu valkoinen toppi, jossa on mustia sulkien kuvia. Lempivärini on marjapuuronpunainen, lempiruokani lasagne. Rakastan sitä, miltä ilma tuoksuu kun ulkona on kaksi astetta lämmintä. Pyöräilen aamuisin töihin, ja pukuhuoneen kaappini oveen on teipattu kuva dinosauruksesta. Yksin ollessani viihdytän itseäni vanhoilla PlayStation-peleillä ja fanfiktiolla. Haluan lapsia, kahden enkä kahdenkymmenen vuoden päästä.
En malta odottaa, että pääsen elämään loppuelämääni.
Blogini ovat vuosien varrella olleet tärkein purkautumiskeinoni, mutta minusta tuntuu etten enää tarvitse sellaista - tämä on paikka kertoa pahasta olostani, ja totuus on ettei minulla yksinkertaisesti enää ole paha olla. Olen onnellinen.
En poistu netistä kokonaan. Minulla on tumblr johon kirjoitan epämääräisen fanityttöilyn seassa paljon elämästäni ja paranemisesta; jos joku haluaa sen osoitteen niin minulle voi laittaa sähköpostia osoitteeseen pikkusievyys@gmail.com. Saa minulle muutenkin kirjoittaa jos tekee mieli jutella.
Hyvästi, ja kiitos teille kaikille kun olette lukeneet ajatuksiani ja jakaneet omanne. Olette olleet tärkeämpiä kuin voitte kuvitellakaan.
