välillä on kivaa olla maatilakartanolla koulussa, kun ei ihan oikeasti ole niin mitään väliä että mitä vaatteita pitää päällä. jos tulee kouluun olovaatteet päällä niin kukaan ei kato oudosti, ne kuitenkin vaihdetaan työvaatteisiin kohta; jos on työvaatteet päällä niin kukaan ei kiinnitä mitään huomiota, typeräähän se on ryömiä jossain pusikoissa (navetoista tai keittiöistä puhumattakaan) ilman niitä. kävelen aamuisin kouluun meikittä, päälläni kumisaappaat, löysät housut ja neule - eikä kukaan vilkaise kahdesti.
toinen asia mihin olen kiinnittänyt huomiota: se on oikeasti aivan helvetin sama, että kuinka paljon muut ihmiset painavat. tai siis enhän minä aikaisemminkaan ole sen kummemmin kiinnittänyt huomiota muiden painoon (paitsi silloin kun revin niistä itselleni alemmuuskomplekseja), mutta helin eilen laittama viesti en mä millään sun painosta osais sanoa mitään tommosta koska ei mun silmiin ainekaan näy mitään koskien äitini kommenttia painonnousustani, ja täysin uusi sosiaalinen ympäristö on yhtäkkiä iskenyt sen muutenkin tajuntaani. pukuhuoneiden puolitutuilla tytöillä on reidet ja vatsa ja käsivarret, eikä ne hetkauta minua yhtään sen enempää kuin huomio pituudesta tai silmien väristä - miksi he sitten välittäisivät siitä, että minä en ole kokoa 32? miksi kavereitani kiinnostaisi vyötäröni ympäryysmitta? puhumattakaan täysin tuntemattomista ihmisistä. ihan niin kuin ihmisillä ei olisi parempaa tekemistä kuin minun normaalipainostani puhuminen.
saatan ehkä alkaa tajuta että muut eivät katso minua ja naura, nyt kun vielä saisi tämän jatkuvan itseinhon raastettua pois. olen väsynyt välttelemään peilejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)