omakseni

"mä tykkään noista sun kengistä tässä ympäristössä, ihana kontrasti!"

nauran toisen tytön kanssa vihreille korkkareilleni traktoritallissa kierroksella koulun tilojen läpi. meitä on vain kolmetoista ja suurin osa vaikuttaa ihan mukavilta, ryhmänopettaja on maailman sympaattisin ja jokin sormenpäissäni kihisee käydessämme läpi opetussuunnitelmaa; voisinkohan minä sittenkin onnistua? kotiin päästessäni olen reipas ja kirjoitan uuden lukujärjestyksen kalenteriin ennen kuin rojahdan sohvalle tabletin ja soijakaakaolasillisen kanssa ja toivon hiljaa, kiltti kiltti kiltti aivot älkää pilatko tätä, antakaa mun jaksaa. vielä pitäisi jaksaa siivota huone ja syödä päivällistä ennen kuin jatkan unten maille - huomenna herään jo kuuden jälkeen kiskomaan työhaalarit päälle ja lähtemään peltojen keskelle.

mä pystyn tähän, mä pystyn tähän, mä pystyn tähän.