hoen itselleni uudelleen ja uudelleen olevani aikuinen ihminen hengitä hengitä älä kiroile ääneen älä itke vaan hengitä ja pystyväni myös käyttäytymään kuin sellainen. muistutan tällä hetkellä aivan liikaa itseäni sinä kesänä kun täytin seitsemäntoista: katkeraa kiroilua, puhelimen maanista tuijottamista ja tietokoneen edessä itkun pidättelemistä. onneksi olen vuosien varrella sattuneiden tilanteiden (pettymysten) ansiosta oppinut näyttelemään tyyntä, valehtelemaan sujuvasti kaiken olevan hyvin, pakottamaan vartaloni rennoksi ja nauramaan niin kuin kaikki olisi hyvin vaikka oikeasti haluaisin vain raadella -
tänä iltana makaan sängyllä kirjan kanssa, koira puoliksi sylissä ja säpsähtäen aina kun vieressä istuva marja kiljuu playstationissa hurisevalle battlefieldille. välillä minä sanon jotain päätöntä ja hän pörröttää hiuksiani, saa minut hymyilemään aidosti taas kerran. en tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseni niin hyvän ystävän.
"crash and burn, mutta lähtisin ainakin rytinällä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)