"tää on mulle ihan kamalan kiusallista, mutta parempi että tiedät, kaiken varalta."
toissapäivänä menin päivän päätteeksi maailman suloisimman ryhmänohjaajan toimistoon kertomaan vähän siitä, mitä minulle kuuluu. vuosi työkyvyttömänä, paniikkikohtauskia, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, osastojakso, lamaannuttava itseinho, terapia... soperran kaiken silmät visusti polvissani, eikä toinen onneksi katso yhtään tuomitsevasti kun vihdoin uskallan nostaa katseeni. hyvä että kerroit ja multa saat apua aina jos pyydät; kävellessäni laiduntavien lehmien vieressä bussi pysäkille on harteiltani tippunut paino jota en edes ollut tajunnut kantavani.
tänään kello soi varttia vaille kuusi ja kaikkialle sattuu - eikä vain sen takia, että pitää herätä keskellä vitun yötä. hoipertelen lääkekaapille hakemaan kuumemittarin enkä ole uskoa sen näyttämää numeroa, naputtelen äkkiä ryhmänohjaajalle tekstiviestin etten ole tänään tulossa koululle ja vajoan vielä melkein neljäksi tunniksi takaisin autuaaseen tajuttomuuteen. vähän kyllä harmittaa etten päässyt kiskomaan kumisaappaita jalkaan; eilen alkanut nuorten yrittäjien leiri oli hauskempi kuin olin osannut kuvitella, ja vaikka kaiken maailman tutustumisleikit ovatkin korneja niin vaihdoimme silti nauraen päivän päätteeksi puhelinnumeroita.
("wow sis, you've really got a type, haven't you?"
"oh, shut the hell up.")
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)