"hei oikeesti. en kestä. :D aaaaaaaajfkgigkwogkrihks HUNAJAA"
kikatan pommittaessani viirua viesteillä helin sohvalla parvekkeella lattialla kaikkialla, olen tainnut menettää viimeisetkin katu-uskottavuuden rippeetkin jo kauan sitten. ihmiset ympärillä alkavat jo tulla tutuiksi ja tuntuvat oikeasti pitävän seurastani, nauramme niin katketaksemme että läikytän viiniä kädelle ja joudun nuolaisemaan ihon puhtaaksi. tietenkin on hetkiä jolloin en saa henkeä, kun pelkään muiden tuomitsevia katseita syödessäni, mutta yritän unohtaa sen kaiken - edes yhden illan ajaksi.
huomenna alkaa koulu. huomenna. koulu. minä, koulussa! melkein vuosi sairaslomaa takana ja sitä ennen kolme vuotta yliopistossa vihaten kaikkea. olen ihan kauhuissani: haluan tälle alalle, olin yksi vain kymmenestä joka sinne pääsi ja uskon oikeasti tulevani olemaan hyvä, mutta silti. mitä jos en pystykään tähän? mitä jos masennus ahdistus paniikki iskee kesken kaiken ja joudun taas lopettamaan? mitä jos entä jos sittenkin mitä jos?
olen jo ottanut unilääkkeet; vielä pitäisi pestä meikit pois, mutta tunnen kuinka aivot yrittävät jo sammua yöksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)