aloitan kirjoittamisen heti otettuani unilääkkeet. sanat vuotavat paperille sinistä mustetta oi kuinka rakastan sinistä mustetta paljon helpommin, kuin humala mutta ilman pahoinvointia ja spontaania itseinhoa. minuutti minuutilta käsialani muuttuu koukeroisemmaksi, t-kirjainten poikkiviivat pidemmiksi ja i:n pisteet kauemmaksi kirjaimen rungosta, välillä huomaan vaihtaneeni kirjoituskieltä kesken lauseen and while i realise how much of a geek this makes me i'm regularly thankful for legilimency not being a real thing ja takaisin seuraavassa muistini arkistoissa on kymmeniä ja taas kymmeniä eri lokeroita. välillä puhelimeni viestiääni keskeyttää tulvan, hymyilen valokuville ja selitän merirosvoista ja kirosanoista kunnes puhelin ja kynä eivät kumpikaan enää pysy käsissäni. kauneita uneja.
aamulla kestää kauan muistaa vihreäraidallisen paperin olemassaolo, kaivan sen esiin päiväkirjan sivujen välistä ja naurahdan lukiessani tokkuraisia ajatuksiani. välillä on ihan hyvä pitää salaisuuksia - vaikka kovin moni muu ei tunnu tajuavan niiden olevan sellaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)