istun sängyllä ja katson muumeja puolella silmällä, mutta enimmäkseen kiinnitän huomiota kädessäni olevaan, kymmenistä lukukerroista jo rypistyneeseen ruutupaperiin. en ikinä ole pitänyt omasta käsialastani, etenkään lyijystä suttaantuneena ja täynnä pieniä korjauksia, enkä edes ole varma miksi palaan säännöllisin väliajoin lukemaan tätä, muistutusta omasta epäonnistumisesta, epätoivosta. lopulta suljen silmäni, taittelen päiväsairaalalla kirjoitetut salaisuudet takaisin kirjoituspöydän laatikkoon ja pakotan pulssini laskemaan.
nauran laittaessani puolihysteeristä viestiä ässälle, "huomaa että oon hivenen poissa tolaltani kun alan kusta pilkkusääntöjä ilman mitään taiteellista tarkoitusta". sormenpäät naputtelevat vimmattua tahtia, marja vilkuilee minua ja heittää vitsiä mutta luulen hänen olevan huolissaan. ei se mitään, olisin minäkin.
en millään haluaisi syödä iltapalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)