"se rikko mut."
"niin."
tv-sarjassa pyörii taustalla kappale jonka jokaisen iskun osaan ulkoa, hoen hiljaa itselleni etten ala itkeä mind over matter mind over matter mind over matter mutta yhtäkkiä kasvoni ovat painautuneet nopeasti kastunutta sohvatyynyä vasten enkä taaskaan saa henkeä. vihaan itseäni, vihaan sitä jotain tuntematonta mutta silti selvästi rikki mennyttä osaa itsessäni "kahdeksantoista tuntia se oli vain kahdeksantoista tuntia" jonka takia en enää ole oma itseni ja pelkään etten enää ikinä tule olemaan. miksen vain voisi pyyhkiä päästäni ensimmistä kahtakymmentäkahta vuotta elämästäni, aloittaa tyhjästä? uusi elämä ilman kerta toisensa jälkeen hylätyksi tulemisen aiheuttamia arpia.
(kaiken lisäksi ystävä - ei, ei ystävä, ex-ystävä - ja sen ex-poikaystävä yrittävät edelleen saada minua puhumaan heille. en ole vastaamassa, en eilisen jälkeen, kun minulle tehtiin harvinaisen selväksi kuinka paljon vähän niin monen vuoden ystävyys hänelle merkitsee. ei, en tänään enkä huomenna enkä todennäköisesti kovin pitkään aikaan.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)