kuume saa kaiken särkemään niin pahasti etten voi kun nojata itkua pidätellen marjaa vasten ja antaa (okei, pakottaa) hänen silittää hiuksiani. unilääkkeet pysyvät kaapissa koska pelkään taas painajaisia, valvon kolmattakymmenettäkahdeksatta tuntia. kukaan ei tunnu vastaamaan viesteihini, ei edes lokki, jolle laitoin itkien keskellä yötä avunpyynnön.
(pitkästä aikaa mietin mitä tapahtuisi jos hiljenisin täysin, kuinka kauan ihmisillä kestäisi huomata poissaoloni. marja nyt on tietenkin poikkeus koska asumme yhdessä, mutta entä muilla? helillä ehkä muutama päivä, lokilla pari viikkoa. pojat taas? kuukausi? enemmän? kuinka nopeasti internetin ihmiset tajuaisivat ettei mikään avautumispaikoistani enää päivity?)
ei ole ollut minun päiväni.
Hei Marie,
VastaaPoistaolen seurannut elämääsi blogisi kautta viime kuusta lähtien. Kirjoitat todella hyvin vaikeuksista, jotka raastavat ja repivät. Olet lahjakas asioiden purkamisessa paperille. Toivon Sinulle jaksamista tuskan kanssa. Täällä oman tilanteeni keskellä tekstisi antavat uusia näkökulmia katsoa toisin.
Auringon säteitä,
Jarmila