isoisän keuhkojen toimivuus on laskenut taas kymmenellä prosentilla. hän ei tule ehtimään kuolla vanhuuteen eikä edes syöpäänsä; joku päivä milloin tahansa milloin tahansa en kestä hänen keuhkonsa pettävät lopullisesti ja hän tukehtuu, se tulee kestämään pitkään ja olemaan kivuliasta ja minä olen kauhuissani. äiti pyytää olemaan ajattelematta asiaa liikaa ja näkemään isovanhempia usein kunnes he lähtevät takaisin espanjaan, mutta miten minä voin olla ajattelematta sitä että mikä tahansa kerta voi olla viimeine? miten voin olla näkemättä painajaisia joissa tukehdun eikä kukaan ympärilläni tee mitään? miten voin edes alkaa kuvitella maailmaa jossa vanhukset onkin yhtäkkiä vain mummi?
kissa tulee syliini puskemaan ja kehräämään niin kuin aina itkiessäni, marja käskee (käskee, ystävällisesti ja muka-huolettomasti mutta silti, ei enää vain sano että saan jos haluan) minut syömään tekemäänsä ruokaa, marjan täällä oleva puolisko esittää ettei huomaa turvonneita silmiä ja laikukasta naamaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)