eilen näin fysioterapeuttiani viimeistä kertaa, vietin melkein koko tunnin lattialla yrittäen rentouttaa lihaksiani. ajan loppuessa kapusin tuolille ja puhuimme edistyksestäni hoidon aikana ja vielä edessä olevista haasteista. aina yhtä hymyilevä nainen pyytää minua yrittämään nauttia kesästä, koska kuulemma ihan oikeasti ansaitsen sen. mutta, enhän minä, sitten kun, mutta.
loppupäivän vietinkin lokin kanssa kaupungilla, ostin stockmannilta vihreät korkokengät ja lokkikin löysi alennushyllystä leviksen farkut. kahvilassa uskalsin tilata soijalatteni seuraksi aivan hillittömän kokoisen vaniljawienerin, ja lojuttuamme yli tunnin koskenrannan nurmikolla päätimme lähteä katsomaan molempien ikisuosikki jurassic park. ostin suklaata elokuvateatterin pimeyteen enkä edes halunnut kuolla. ehkä tämä tästä vielä joskus. (aikaisemmin päivällä fysioterapeutti sanoi "aina toi 'ehkä' tai 'joskus' välissä kun puhut itsesi hyväksymisestä, pelottaako ajatus sua?" kyllä, pelottaa.)
heli tuli käymään tänään iltapäivällä ennen kuin lähdin taas laulamaan, istuin kissankarvojen keskellä keittiön lattialla ja kuuntelin tyttöä edessäni, katsoin kun ohuiden sormien rystyset kalpenivat vitivalkoisiksi niiden puristaessa tuolin selkänojaa. pikkuinen on jo valmiiksi niin hajalla, ei hän ansaitsisi yhtään lisää paskaa niskaan. en ehkä ole maailman objektiivisin tässä tapauksessa, mutta rajansa kaikella.
huomenna arviointikäynti päiväsairaalalla. pelottaa aivan kamalasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)