hold your breath

sain eilen tietää, että isoisälläni on syöpä, josta hän ei tule selviämään hengissä. kahden vuoden päästä hän on kuollut, eikä ole mitään mitä voin tehdä estääkseni sen. en kestä ajatusta, en osaa ollenkaan käsitellä kuolemaa; miten minun on tarkoitus vain odottaa sitä, että hän yhtäkkiä muuttuu ruumiiksi?

pelkään, että isoisäni kuolee peläten minun kohtaloani. pelkään että minun sairauteni aiheuttaa hänelle ylimääräistä stressiä, mikä vuorostaan pahentaa hänen kuntoaan entisestään. pelkään että hänen todennäköisesti viimeistä vuottaan varjostaa hänen ainoan tyttärentyttären itsensä kiduttaminen.

ajatus syömishäiriöstä paranemisesta pelottaa enemmän kuin melkein mikään muu. mitä jos päädyn vain huiputtamaan itseäni, kuvittelemaan että olen sopiva vaikken oikeasti ole? mitä jos epäonnistun täydellisesti ja päädyn häpeissäni valehtelemaan tännekin? mitä jos en pysty sekä laihtumaan että parantumaan? rakastan muodokkaita naisia, mutta mitä jos en ikinä pysty hyväksymään itseäni sellaisena?

en tiedä, mä en vittu tiedä, tätä kaikkea minä ajattelen ja siltikään en ole tänään syönyt tarpeeksi paljon.