ahmimiskohtaus heti aamusta, vihaan itseäni. sydän tykyttää ja jalat eivät ole kantaa, kohta kävelen kuusi kilometria keskustaan ja pyöräilen illalla takaisin koska en kestä en kestä en kestä en kestä tätä oloa en kestä
haluan itkeä mutten edelleenkään pysty. tarvitsisin jonkun jolle kiroilla, haluaisin laittaa helille viestiä että mennään juomaan naurettava määrä kahvia, mutta tänään on taas viisi tuntia laulua enkä mitenkään ehdi tehdä mitään muuta. (ja yritän olla ajattelematta niin mutta häpeän, olen niin oksettavan suuri kun taas toinen on lähellä täydellisyyttä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)