välillä tunteet ottavat vallan, kehoni pyristelee irti lamaannuttavasta masennuksesta heittämällä ajatukset ääripäästä ääripäähän ja seuraavaan. en ole nukkunut kolmena yönä yhteensä kahtatoista tuntia enempää koska aivoni eivät suostu hiljenemään, edes kuutamosonaatti ei saa sykettäni laskemaan; niinä harvoina hetkinä kun kehoni lepää, mieleni heittelehtii surreaalisissa unissa ja herään vuorotellen huutaen ja huohottaen. tällaisina päivinä takerrun epätoivoisesti fiktiivisiin maailmoihin, luen muiden epätoivosta ja raivosta ja seksistä ja mistä tahansa mikä nielee minut täysin mukanaan, oikea maailma ja sosiaalinen media ja sanomalehdetkin ahdistavat koska en tiedä mitä tehdä kaikilla näillä vitun tunteilla, ja annan itseni upota täysin muualle.
riitelen tätini kanssa, juon kuohuviinipullollisen toisensa perään, saan paniikkikohtauksen kesken serkun lakkiaisten, junassa kotiin haluan satuttaa itseäni jotta saisin kohdistettua levottomien, musertavien tunteiden aiheuttaman ahdistuksen edes johonkin.
(kolme tuntia sitten pasilan rautatieasemalla tajusin yhtäkkiä istuvani samalla penkillä kuin päivälleen vuosi sitten, kun vieras mies ojensi minulle nenäliinan ja sanoi kaiken päättyvän hyvin vaikkei edes tiennyt mille itkin. en edes muistanut romahtamisen vuosipäivää aikaisemmin viikolla, nauran ja puhelin piippaa ja mä oon niin kiitollinen ja en mä muista asioita jotka eivät enää ole tärkeitä koska ihan oikeasti, olen niin erilainen, niin paljon parempi ihminen nyt kuin hänen kanssaan.)
"consume me."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)