haluaisin kamalasti lähteä ulos aurinkoon, bussilla keskustaan shoppailemaan ja pyörällä takaisin kotiin. en kuitenkaan saa itseäni sängystä ylös, pelkkä ajatus elämästä ahdistaa, puhumattakaan pukukopeista ja 360-asteisista peileistä. miten kaikesta tuli yhtäkkiä niin vaikeaa? makaan sängyssä ja katson doctor who:ta, välillä uskallan kurkistaa verhojen välistä ulos aurinkoon. "siellä tuulee, palelisin varmaan kuitenkin, turha avata ovea." pidättelen itkua, itkua oman säälittävyyteni takia, ja käyn keittiössä hakemassa vielä toisen ruisleivän vaikka huomenna on punnitus.
tämä ei ole parhaita päiviäni.
minäkään en uskaltanut pukukoppien syyttävien peilien eteen, vaikka mieli tekikin shoppailemaan. katselin vain myös doctor who:ta ja palelin kauistilla kirja kädessä (kaikilla muilla on kuuma).
VastaaPoistaKirjoitat kauniisti. Sait lukijan :)
VastaaPoista