viime syksyn mozart-spektaakkelin yli kaksituhatpäiseen yleisöön verrattuna oli kovin vähän ihmisiä katsomossa, mutta konsertti meni silti yllättävän hyvin - pari virhettä siellä sun täällä niissä haastavimmissa kappaleissa, mutta ainakin marja ja lokki sanoivat etteivät huomanneet mitään. uskalsin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen mennä laulajien omille jatkoille, minun nimeni jopa muistettiin ja olen varma että tanssijatyttö hymyili minulle ravintolan toisesta päästä kun pari-kolme-kymmenen kertaa katseeni eksyi häneen päin.
harvinaisen voimakas humala pyörittää ajatuksiani sinne sun tänne ja päkiöissä on rakkuloita kymmenen sentin koroissa kävelyn jäljiltä, mutta pitkästä aikaa hymyilen aidosti. huomenna on varmasti krapula ja elämän suuret totuudet painavat mieltäni alas, mutta saanpahan edes kerran keväässä tuntea kuuluvani jonnekin. mutta silti, kolmen viikon päästä loppuu kausi, mitä minä sitten?
"tässähän alkaa jo olla bilefiilis tota meidän rattoisaa kesäkuuta ootellessa."
"no elä! ei tehdä mitään muuta ku kiroilla ja tanssita. mitä ny välillä käydään osastoilla."
minun ja helin odotukset kesän suhteen ovat harvinaisen korkeat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)