äiti tuli ja meni, ihme kyllä ilman mitään suurempaa draamaa. juhlistin asiaa käymällä leikkauttamassa järkyttäväksi hapsupehkoksi kasvaneen tukkani, kampaaja sai onneksi taas kerran ihmeitä aikaan. (silti, ei edes uusi tukka ja mulberryn laukku vienyt huomiota siitä, missä se aina on: läski läski läski oksettava paska laihdu pois. olen niin väsynyt vihaamaan vartaloani.)
päiväsairaalalla istuin sohvalla ja mökötin, vitutti ihan kaikki eikä vähiten muut potilaat, harkitsin hetken puhelimen välityksellä sosialisointia mutta jätin väliin - en minä, ei minua, hysst. lopulta lähdin kesken päivän pois, istuin wayne'sin terassilla maailman suurin kahvikuppi kädessäni ja vertasin itseäni ohikulkijoihin.
torstaina on viimeinen sairaalapäivä, perjantai-lauantaina olisi helsinki pride -menoa mutta en minä mene, ei minulla ole seuraa. ensimmäinen kerta vuoden 2006 jälkeen kun en ole heiluttamassa sateenkaarilippuja, on jo etukäteen vähän ontto olo.
(helvetti mikä pessimismipäivitys tääkin taas on.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)