"Mitä sä mietit?"
"Miteni?"
"Sullon ihan kuolemanvakava ilme kasvoillas."
"Ai. Mietin, kuinka kauan mun kestäis oppia puhumaan hollantia."
Välillä jumitun aivan täysin kun katson ulos ikkunasta. En tiedä miksi haluan niin polttavalla voimalla pois Suomesta, eikö minua ihan oikeasti ole luotu pysymään montaa vuotta samassa paikassa vai yritänkö vain paeta omia aivojani? Haluan muuttaa Alankomaihin ja ajaa moottoripyörällä Afsluitdijkiä pitkin, haluan Montrealiin kuulostelemaan eroa Quebecin ja Pariisin ranskan välillä, Tukholmaan kävelemään seitsemältä aamulla Slussenissa, Reykjavikiin valokuvaamaan värikkäitä taloja, Edinburghiin kiipeämään Arthur's Seatin joka viikonloppu. Heinäkuisin voisin palata Helsinkiin, mennä isoäidin kanssa Stockmannin yläkertaan syömään ja syntymäpäivänäni Suomenlinnaan leikkimään hobittia ennen kuin palaisin muualle, minne tahansa paitsi tänne.
Mutta ei, minun elämäni on Tampereella, täällä minulla on asunto ja koulu ja terapia ja kuoro ja Lokki ja Marja ja Heli ja pojat ja kaikki, vaikka minä vihaan tätä kaupunkia yli kaiken (Kristiinankaupunki Joensuu Sysmä Turku Kirkkonummi mikä vaan paitsi Tampere) niin tänne minun on jäätävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)