Sæglópur

Pitäisi jaksaa hymyillä, pitäisi mennä hoitamaan Aikuisten Ihmisten Asioita keskustaan ja illalla lähteä nauramaan Ässä & co:n kanssa mutta haluaisin vain käpertyä sänkyyn haukkomaan henkeä. Tunteet heittävät itsensä sekuntiviisarin tahtia puolelta toiselle, itken ja suutun ja itken vähän lisää. Vihaan itseäni koska en osaa olla miettimättä asioita, vihaan kun en osaa olla tarpeeksi kellekään, vihaan omaa vihaani ja itken ja itken.

(En muuten tiedä, mikä ihmeen "angstaa entisten perään" -viikko tässä on ollut. Spontaani Lappityttö-ahdistus nyt on suhteellisen säännöllinen asia tässä säälittävässä elämässäni, mutta olen viimeisenä kahtena yönä nähnyt unta Punapäästä. En vieläkään tiedä miksi toinen syksyllä spontaanisti lopetti viesteihin vastaamisen kun kaikki oli (ainakin minun mielestä) vallan mainiosti; aina välillä avaan puhelimeni yhteystietoluettelon ja katson hänen nimeään, harkitsen viestin laittamista, mä en ymmärrä mitä mä tein, mutten ikinä paina lähetä-nappia. En kai yksinkertaisesti ollut tarpeeksi (fiksu kaunis laiha hauska kaunis) hyvä, enhän minä ikinä ole. En tiedä.)

Juon teetä jättimäisestä mukista, huulipunani jättää kirkkaanpunaisia tahroja jälkeensä. Ehkä pitäisi lopettaa Sigur Rósin kuunteleminen tältä päivältä.