green broom

Kalevan kirkko on kaunis jopa yhdeksältä loskaisena talviaamuna. Pikainen hallituksen kokous ennen treenien alkua, laulamme ja laulamme ja laulamme ja tauolla uskallan mennä juttelemaan muiden kanssa, siis ihan oikeasti juttelemaan ihmisten kanssa joita en tunne kovin hyvin, en vain kuiski vierustoverin kanssa muiden ollessa lauluvuorossa vaan menen tauolla rinkiin istumaan muiden niiden kanssa joilla on omat eväät mukana. Selitän nauraen perhosia pelkäävästä koirasta ja tasajalkaa hyppivästä kissasta, muut kuuntelevat ja vastaavat ja hymyilevät, kysyvät että mitä teen myöhemmin, ihan niin kuin he olisivat kiinnostuneita ja haluaisivat seuraani, mitä ihmettä? Miksi he noin puhuvat, kuin olisin aidosti tervetullut? Enhän minä, eihän minua -

Mutta silti polkkatukkainen tyttö nappaa kädestäni kiinni kun yritän illalla lähteä kotiin, "et sä ny mihinkään lähe ku sä tuut syömään meidän kanssa", ja kun lautaset ovat korjattu ja minä katson bussiaikatauluja niin he pyytävät jäämään vielä hetkeksi, "täällä on aaaivan liian suuri sope-enemmistö" ja"mä voin ihan hyvin heittää sut kotiin" ja "oon päättäny et ens kerralla saadaan sut jatkoillekin asti". Kotiin vihdoin päästyäni olen kovin hämmentynyt mutta hymyilen jo toista päivää putkeen; vielä en uskalla mennä bileisiin, liikaa ihmisiä ja ääniä ja paineita, tänään pelaan ihan tyytyväisenä Tomb Raideria ja luen Harry Potteria, mutta ehkä uskallan taas soittaa ovikelloja läheisemmässä tulevaisuudessa kuin kuvittelin. Hassua.