saan aamulla sammalkransseja pakatessa soiton terveydenhoitajalta, minulla olisi aika puoli kymmeneltä. raahaudun sateessa keskustaan opiskelijaterveydenhuoltoon, täytän esitietolomakkeen ("laihdutatko? jos kyllä, niin miksi?") naurahdellen väsyneesti ("mihin asettaisit elämänilosi asteikolla yhdestä kymmeneen?") joidenkin kysymysten ("koetko, että sinulla on tarpeeksi ystäviä perheen ulkopuolella?") kohdalla. puolitoista tuntia tummatukkainen nainen kyselee minulta huolestunein silmin - en edes jaksa esittää pirteää positiivista tervettä yhtään mitään vaan vastaan rehellisesti kaikkeen. ihan sama.
koulussa saadaan lisää tenttimateriaalia, kolmessa viikossa satakahdeksankymmentä kasvia suomeksi, latinaksi ja mieluiten myös ruotsiksi. ensimmäiset viisikymmentä ensi keskiviikkona, pakko jaksaa, en suostu jäämään jälkeen vaikka minulla kuinka olisi terveyden kannalta syy ja lupa. olen siis hiljaa ja vietän tiistai-illan ottaen selvää campanula-suvun alkuperästä ja sen eri lajien hoito-ohje-eroista.
(vihaan vihaan vihaan verikokeita, tänään mitattiin vain hemoglobiini sormenpäästä ja jo siitä tummui silmissä. en malta odottaa, että pääsen muutaman viikon päästä vuodattamaan kolme putkiloa kyynärvarresta - todennäköisesti makaan taas tunnin paikoillani ennen kuin pystyn huimaukselta taas liikkumaan.)
aamulla itkin kun näin kuvajaiseni peilistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)