here comes

miksi se on aina juuri niinä päivinä kun meikkaan, kun päädyn koulun c-rakennuksen alakerran naistenvessaan itkemään? tunnen tummanruskean-mustan-oranssin värin leviävän poskille mutten pysty lopettamaan, en saa henkeä en saa henkeä en saa henkeä en kestä, kaikki kaatuu päälle eikä mikään tule ikinä parantumaan, tulen aina olemaan vain kasa diagnooseja ilman muiden ihmisten rakkautta.

"sano vaan marie jos haluut että annan jostain kommenttia."
"haluisin kyllä mutta vähän vaikeeta kun ei oo mitään näytettävää, oon ollut täällä kolme kuukautta enkä näköjään osaa sitoa yhtä helvetin spiraalia."

muut kyllä huomaavat itkeneet silmäni mutteivät kysy mitäään, kehuvat vain säälittäviä kimppuyrityksiäni ja tarjoavat kysymättä lisää isosalalia.

(väsynyt)