"niin siis sä laulat kakkosaltoa?"
"joo."
"oikeesti?"
heti ensimmäisellä yksityistunnillani laulunopettaja hämmensi minua sanoillaan: en taida olla aito alto vaan harjoitusta vailla oleva sopraano, kuulemma ilmiselvää sekä tavallisesta puheäänestäni että laulustani. en osaa viedä korkeita sointuja resonoimaan päähän rintakehän sijaan ja lämmittelynkin jälkeen olen onnekas jos pääsen ylä-d:hen asti, mutta sillä ei kuulemma ole väliä - minä en vain ikinä ennen ole saanut kunnon lauluvalmennusta, joten en osaa oikeaa tekniikkaa. "kyllä mä sut vielä sopraanoks koulutan" hän sanoo nauraen, ja pitkästä aikaa sisälläni oikeasti kihelmöi ihan silkasta elämänilosta.
väsyttää kamalasti ja kaikki muu menee päin helvettiä, mutta minulla on ja tulee aina olemaan nuottikansiot. jotain sentään.
Laulaminen ja kaikki oppiminen siihen liittyen on aina niin ihanaa. Tunnen aina roihahtavani liekkeihin silkasta onnesta, kun lähden kotiin laulutunnilta!
VastaaPoistaniinpä :3
PoistaHei. Osuin sattumalta blogiisi. Pitää sanoa kiitos siitä, että inspiroit miuta. Oon itse masennusihminen, enkä saa juuri mitään aikaan. Tiedän varsin hyvin, millaista on purra hammasta/tarvita itkutauko/jatkaa, vaikka elämän tuulet myrskyää päin naamaa. Toivon, että olisin edes puoliksi niin sinnikäs, kun sie olet.
VastaaPoistaHymy ja halaus ja kimppu onnenapiloita siulle.
kiitos ihanasta kommentista ♥ omituista ajatella että inspiroisin yhtään ketään, mutta jos minusta on mitään hyötyä niin olen kovin onnellinen. paljon jaksamisia sinne.
Poista