ever dream

kuorotyttö välittää terveiset, että minua oltiin kokouksessa kehuttu hyväksi ja aikaansaavaksi. naurahdan ääneen lukiessani viestin; minä, aikaansaava? olo on kaikkea muuta kuin tehokas, jokaisen tehtävän suorittaminen on itkunsekaisen pakotuksen takana, haluan vain nukkua joululomaan asti. mutta ei, en saa, ei vielä. kirjoitan sähköpostin toisensa jälkeen, käyn laulutunneilla ja kuoroharjoituksissa, lenkitän koiraa, siivoan ja tiskaan ja pyykkään, autan luokkalaisia ruotsin kielen läksyissä, teen powerpoint-esitelmiä, editoin mainosvideota, opiskelen ruukkukasveja, kirjoitan puhtaaksi muistiinpanoja lannoituksesta ja kalkituksesta ja avomaan talvisuojista ja hallan torjunnasta ja ja ja ja. pelkään että jokin sisälläni napsahtaa, että jokainen uusi velvollisuus on olki joka katkaisee kamelin selän. mutta silti väännän kasvoni väkisin hymyyn, en osaa sanoa ei vaan sanon joo tietty voin vaikka haluan vain lyyhistyä sänkyyn.

(kieltäydyn leivästä, kieltäydyn pastasta, kieltäydyn keksistä, kieltäydyn kieltäydyn kieltäydyn. syön palan marjan tekemää pizzaa mutta vain koska se oli iltakuudelta aamupalani, lasken mehutiivisteen sokereita ja grammoja eilisestä. en uskalla kertoa kenellekään että olen taas vajoamassa, en halua painaa muiden harteita minun ongelmillani.)

(tarvitsisin halausta.)