mi pequeña abuelita ja blanco por favor ja kaikki muu arkiespanja jonka luulin unohtaneeni jo vuosia sitten tulvii huuliltani, ympärilläni on flamingoja (flamingoja! ihan oikeita, vaaleanpunaisia flamingoja!) ja puiden kokoisia kaktuksia, naapurina on hiekkaranta ja loputtomalta näyttävä meri. omituista ajatella että tänä aamuna heräsin tampereella.
tietenkin isovanhemmat hössöttävät, käyttäytyvät kuin en olisi ikinä ennen nähnyt maailmaa suomen ulkopuolella, mutta iloitsen silti. syömme parvekkeella illallista päällämme shortsit ja t-paidat, juomme viinipullon toisensa jälkeen ja puhumme kaikesta maan ja taivaan välillä - minulla on niin pieni ja mitätön olo kun vieressäni on pariskunta joka on ollut naimisissa yli puoli vuosisataa, mutta silti he kuuntelevat minua niin kuin olisin oikea ihminen enkä vain se tatuoitu ja lävistetty lesbo tyttärentytär. kielenikin taipuu automaattisesti meksikolaisittain mutta he vain hymyilevät ja kertovat miltä tuntui pitää minua sylissä ensimmäisen kerran. en ymmärrä.
(siis ihan oikeasti flamingoja mitä helvettiä, siellä ne kävelivät ihan muina lintuina, jotenkin absurdi ajaus että niitä elää korkeasaaren ja television ulkopuolellakin, siis jumalauta flamingoja)
Flamingoja, kyllä. :)
VastaaPoista