olen valmis itkemään turhautuneisuudesta - kolmenkymmenenkahden tunnin päästä minun on tarkoitus laulaa luoja-ties-kuinka-suuren yleisön edessä, ja kurkustani lähtee vain säälittävää pihinää. kuoropoika lausuu ystävällisiä sanoja ja lähettää virtuaaliteetä, puhumme psykosomaattisista oireista ja stressisairastamisesta; siihen on tietenkin syynsä miksi aina vietän kolmasosan syksystä sairaslomalla, mutta ei se oloani varsinaisesti paranna. marjan maailman ihanin eksä sini tuli käymään toissapäivänä, toi sushiainesten lisäksi minulle purkin mustikkamuffinsiteetä ja sanoi ajatelleensa minua kun näki sen. yritän pysyä positiivisena mutta välillä on niin kovin vaikeaa.
olen viime viikkoina kirjoittanut kamalasti kirjeitä. joka ilta istun hetkeksi alas ja annan kaunokirjoituksen tulvia ulos lempikynästäni, sanon sanoja joita en muuten halua-uskalla-pysty kommunikoimaan. poliklinikan sairaanhoitaja sanoo tätä oikein hyväksi ideaksi, saan purettua tunteitani suoraan ilman mitään katastrofaalisia seurauksia: välillä ne ovat suuria ja syvällisiä (olen äkkipikainen paska ja epäröin jos minuun ei kiinnitetä huomiota, mutta miksi minä kaikista ihmisistä päästäisin irti ystävästä vain siksi, että hänellä on vaikeaa?), jotkut ovat täynnä katkeraa kiroilua (miten sä pystyit tekemään niin, miten on fyysisesti mahdollista sanoa niin ihmiselle jota muka rakastaa?) ja jotkut ovat suloisen haaveilevia (asioita joita haluan sinun tietävän: kun annan hiusteni kuivua luonnollisesti, ne laskeutuvat keskijakaukseen ja näytän kuin kuuluisin backstreet boyseihin), mutta jokainen on rehellinen ja täynnä tunnetta. osa on entisille rakkauksille lukioeksä yliopistoeksä lappityttö, osa on muuten vain elämäni tärkeimmille marja lokki heli pikkuveli ja jotkut ovat ihmisille joiden rooli elämässäni ei ole vielä loksahtanut paikoilleen välillä näen unta sinusta tai joita en vielä ole tavannut toivon että sinulla on siniset tai vihreät silmät mutta rakastaisin sinua vaikka ne olisivatkin ruskeat.
en millään malttaisi odottaa sitä päivää kun epävarmuus ja ahdistus on jo takana, kun silitän koiran päälakea ja kamalat opiskeluvuoteni ovat vain muisto. menisin keittiön lattialle juomaan aamuteetä ihan nostalgia-arvon vuoksi, suutelisin puolisoani ja lähtisin aamulla töihin kiitollisena jokaisesta hengenvedosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)