hoidetaan kämppä berliinistä

tänään tapahtui jännä asia: radiosta kuului samuli putroa, ja sen sijaan että olisin vaihtanut kanavaa niin minä vain hymyilin ja lauloin mukana. en ole kuunnellut putroa niin kovin pitkään aikaan, en edes tiedä milloin assosiaatiot ovat muuttuneet - mieleeni ei tullutkaan kipua ja rikottuja lupauksia, vaan kevätpäiviä ja nauravia ystäviä ja (jostain syystä, en ole varma miksi) muuttolaatikoiden pakkaaminen auringonpaisteessa.

hassua miten omat ajatukset voivat muuttua niin paljon.

tein marjalle ja hänen tyttöystävälleen lime-chilimaustettuja bataattilohkoja kasvisgratiinin ja marinoidun tofun kanssa, marja teki lettuja lakkahillon ja jäätelön kanssa. söin kiltisti mutta silti jokin kutittelee aivojeni nurkkaa: mitäpä jos lopettaisin herkkujen syömisen, karkista ja suklaasta luopuminen oli niin helppoa, mitäpä jos etsisin kadonneen itsekurini? selaan valokuvia toissakesältä, katson kahdeksan kiloa kevyempää itseäni ja teen laskelmia päässäni. seitsemäntuhatta kertaa kahdeksan on viisikymmentäkuusituhatta, viisikymmentäkuusituhatta jaettuna kahdeksalla kertaa seitsemän tekee tuhat, tuhatkuusisataa plus kolmesataa tekee tuhatyhdeksänsataa, grammoja kiloja kaloreita minuutteja tunteja, voi kun se olisi niin kovin helppoa, mitäpä jos? yhdeksässä viikossa ehtisi vaikka mitä, olen tehnyt sen ennenkin, mitäpä jos? muistan äidin ilmeen kun hän reilu vuosi sitten sanoi etten saisi laihtua enempää, vertaan sitä siihen kun mummi aikaisemmin tällä viikolla sanoi että pitää varoa etten liho enempää. (perheeni saattaa olla sekaisin mutta ei se mitään, ei heitä oikeasti kiinnosta niin kauan kun hymyilen ja kättelen ja olen täydellinen nuori nainen, mitäpä jos?)

tuskin kukaan edes huomaisi.

mitäpä jos