oh, oh

"en saa henkeä, etkö ymmärrä? jalat pettävät alta ja tuntuu kuin jättimäinen levy painaisi rintalastaani vasten enkä saa henkeä en saa henkeä en saa henkeä. välillä kipu sisälläni on niin voimakas että olen varma kuolevani tähän, ihan aikuistenoikeasti, vaikka jokin akateeminen osa minusta tietää tämän kaiken olevan vain päässäni. ehkä olen heikko, mutta itken ja itken ja en saa henkeä."

kirjoitan kunnes en enää pysty pitämään kynää kädessäni, kunnes niveleni ovat jäykkiä ja keskisormen nahka alkaa kuoriutua pois.

(ja taittelen paperin laatikkoon ja käperryn sänkyyn ja en saa henkeä)

sininen yö

"siis ei saatanan helvetin vittu oikeesti tapan kaikki, noi kissat ja ton tiskikasan ja tän vitun lankakerän ja lopuks itteni kaupan päälle voi paskanvitut oikeesti."

päivä ei ole alkanut varsinaisesti rauhallisissa merkeissä, levottomien unien jälkeen turhaudun kaikkiin ja kaikkeen eikä mikään tunnu sujuvan. kiroilen enemmän itselleni kuin vieressäni dataavalle marjalle, puran tunteeni ympäröivään ilmaan enkä oikeisiin ihmisiin. vihaan lyllyvää löllyvää oksettavaa vartaloani, vihaan itsekurin puutetta, vihaan sitä kuinka i'm going to cock this up because let's face it, i'm me and i cock everything up olen jotenkin onnistunut kadottamaan sen itsevarman marien joka sai kaiken mitä halusi - saattoi menettää sen sekuntia myöhemmin mutta aina, aina onnistui.

onneksi huomenna pääsee saamaan vartalon täyteen leimoja, juomaan värikkäitä drinkkejä ja tanssimaan pilkkuun asti. en minä tule unohtamaan, en tietenkään, mutta hei: aina voi yrittää.

bud of the

tiistaikahvit jo tutuksi käyvässä porukassa, minulle tarjotaan autokyydit hervantaan ja takaisin ja jaksan edelleen hämmästellä sitä, että seurastani pidetään. läsähdän sohvalle ja heitän jalkani helin syliin, kiusaan toista ties mistä ja toivon olevani edes osasyy pieniin hymyihin. helin mennessä kämppiksen kanssa hakemaan uutta ruokapöytää minä puhun hiljaisella äänellä heidän ystävänsä kanssa epäterveistä parisuhteista, vihasta ja siitä, mikä on minkäkin arvoista. illalla naputtelen tekstiviestejä myöhään tai kenties kovin aikaiseen asti, marja katselee minua toiselta sohvalta ja pyörittelee silmiään.

(hihassani edelleen piileskelevä ässä on nauraa katketakseen kun selitän hapenpuutteestani, informoi että olen hyvinkin saattanut menettää viimeisimmätkin katu-uskottavuuden rippeet. nauran enkä välitä pätkääkään, suljen vain silmät ja keskityn perhosiin.)

marja sitoi ranteeseeni uuden langan, vanha meni poikki toukokuussa. "tää päällä ei saa suruilla ja et saa ikinä ottaa sitä pois päältä" me sanottiin yli vuosi sitten kun spontaanisti solmittiin toistemme ranteisiin sinistä ja vaaleanpunaista. uusi lankani on musta ja eri kädessä kuin edellinen, mutta ei se mitään - en minä ole sama ihminen kuin vuosi sitten.

(olisi kaikki päivät yhtä helppoja kuin eilinen. tänään taisin hymyillä aidosti ensimmäisen kerran vasta myöhään illalla, olen vain kiroillut ja pyörinyt väkkärää sohvalla. syön ja olen syömättä ja syön, sormeni vipattavat liian levottomina neulomista tai edes kirjoittamista varten, tiuskin jopa syliin ryömivälle koiralle. huudan voimasanoja tyynyyni, kiroan omaa saamattomuuttani ja pelkuruuttani, inhoa itseinhoa kohtaan.

e. e. cummingsin runous rauhoittaa onneksi aina, vaikka ei olekaan ketään jolle voisin lainata lempisäkeitäni. kyllä mä vielä joskus.)

apis

if wishes were horses then beggars would ride

whatever a moon

aloitan kirjoittamisen heti otettuani unilääkkeet. sanat vuotavat paperille sinistä mustetta oi kuinka rakastan sinistä mustetta paljon helpommin, kuin humala mutta ilman pahoinvointia ja spontaania itseinhoa. minuutti minuutilta käsialani muuttuu koukeroisemmaksi, t-kirjainten poikkiviivat pidemmiksi ja i:n pisteet kauemmaksi kirjaimen rungosta, välillä huomaan vaihtaneeni kirjoituskieltä kesken lauseen and while i realise how much of a geek this makes me i'm regularly thankful for legilimency not being a real thing ja takaisin seuraavassa muistini arkistoissa on kymmeniä ja taas kymmeniä eri lokeroita. välillä puhelimeni viestiääni keskeyttää tulvan, hymyilen valokuville ja selitän merirosvoista ja kirosanoista kunnes puhelin ja kynä eivät kumpikaan enää pysy käsissäni. kauneita uneja.

aamulla kestää kauan muistaa vihreäraidallisen paperin olemassaolo, kaivan sen esiin päiväkirjan sivujen välistä ja naurahdan lukiessani tokkuraisia ajatuksiani. välillä on ihan hyvä pitää salaisuuksia - vaikka kovin moni muu ei tunnu tajuavan niiden olevan sellaisia.

hey hey

hyvää syntymäpäivää minulle - vaikka vuorokausi taisikin jo taittua huomisen puolelle.

miksi sen täytyy mennä niin, että juuri ne ihanat, onnistuneet sosiaaliset tilanteet aiheuttavat niiden jälkeen kaikkein lamaannuttavimman yksinäisyyden tunteen? päivä oli hyvä, oikeastaan täydellinen; täällä oli monta kovin rakasta ihmistä, pitkästä aikaa kaikki pojatkin kasassa. hyviähuonoja elokuvia ja maailman paskinta huumoria, musiikkilistojen selaamista ja koiran kanssa pelleilyä. puoleltaöin sanoin viimeisillekin heiheit jos vaikka ens kertaan ei olis ihan yhtä pitkä aika ku edellisestä on ja suljin oven perässä, onnistuin jopa viemään tyhjät tölkit keittiöön ja hymyilemään marjalle ennen kuin suljin huoneeni oven ja lyyhistyin yksin seinää vasten. haukon henkeä yksin ja pidättelen itkua yksin yksin yksin yksin yksin, lopulta on pakko haparoivin käsin kaivaa se puhki luettu ruutupaperi lipaston laatikosta, ihan vain jotta saisin yksin jonkin toisen tunteen johon keskittyä. mikä tahansa paitsi yksinäisyys.

joisin viskin ja

väsynyt päivä ja vaikea ilta. viime yö meni levottomien unien ja jatkuvan heräilyn parissa, aamu kierien sängyssä omien ajatusten vankina. onneksi lokki laittoi viestiä ja ehdotti treffejä keskustassa, tehtiin pieniä arkiostoksia ja naurettiin joka suunnasta tulevalle sateelle.

huomenna on syntymäpäiväni, täytän kaksikymmentäkaksi vuotta. (hassua, ihan äskenhän minä olin yhdeksäntoista.) tänne tulee lokki, heli, yliopistopojat ja marjan ex-tyttöystävä-nykyinen-yhteinen-ystävä, pitäisi vielä siivota ja tiskata ja pyykätä ja huoh, onko pakko jos ei jaksa? haaveilen sängystä ja huomenna pitkään nukkumisesta, en jaksaisi tätä spontaania itseinhoryöppyä joka muutama tunti sitten iski. pitkästä aikaa kuulen peruskoulun kiusaajien äänet, äidin huudot siitä kuinka homoseksuaalisuus pilaa elämäni, entisten tyttöystävien torjuvat sanat ja kaiken kaiken kaiken hiljaa hiljaa olkaa hiljaa jättäkää mut rauhaan jonka haluaisin vain unohtaa.

kaupungilla ostin marjalle ison siili-pehmolelun ja kortin, "syntymäpäivänä ei ehkä ole yleinen käytäntö antaa muille lahjoja, mutta jos totta puhutaan ni ellei sua olis ollut ni tuskin ylipäätään olisin täällä juhlimassa tänään", pitää huomenna muistaa salakuljettaa se hänen huoneeseensa.

itkettää.

en mä koskaan

pelaan marjan kanssa koirapingistä autiolla jalkapallokentällä (mennään seisomaan kentän vastakkaisiin päätyihin, päästetään koira vapaaksi ja huudetaan sitä vuorotellen juoksemaan kummankin luo), nauran ääneen vaikka kenttä tuokin mieleen vanhan painajaisen. kiroilemme liian kevyttä vaatetusta mutta emme siltikään käänny takaisin, minä naputtelen hymyillen viestejä helille marjan yrittäessä tunkea heinänkortta korvaani ja sepittäessä kauhutarinoita lihansyöjäkärpäsistä.

herätyskello pirisee jo ihan liian kohta, mutta välillä ei vain millään malttaisi mennä nukkumaan.

beauty and

istun sängyllä ja katson muumeja puolella silmällä, mutta enimmäkseen kiinnitän huomiota kädessäni olevaan, kymmenistä lukukerroista jo rypistyneeseen ruutupaperiin. en ikinä ole pitänyt omasta käsialastani, etenkään lyijystä suttaantuneena ja täynnä pieniä korjauksia, enkä edes ole varma miksi palaan säännöllisin väliajoin lukemaan tätä, muistutusta omasta epäonnistumisesta, epätoivosta. lopulta suljen silmäni, taittelen päiväsairaalalla kirjoitetut salaisuudet takaisin kirjoituspöydän laatikkoon ja pakotan pulssini laskemaan.

nauran laittaessani puolihysteeristä viestiä ässälle, "huomaa että oon hivenen poissa tolaltani kun alan kusta pilkkusääntöjä ilman mitään taiteellista tarkoitusta". sormenpäät naputtelevat vimmattua tahtia, marja vilkuilee minua ja heittää vitsiä mutta luulen hänen olevan huolissaan. ei se mitään, olisin minäkin.

en millään haluaisi syödä iltapalaa.

go on

kaksi kovin huoletonta päivää takana. en ole saanut oikeastaan mitään järkevää aikaiseksi ja tietenkin joka päivään mahtuu ahdistusta ja kiukunpuuskia, mutta enimmäkseen on ollut kukkaseppeleitä, jäätelötuutteja, laiskaa siivoamista ja uuteen puhelimeen totuttelemista. (eikä saa unohtaa juoksukenkiä, viikon aikana olen juossut koiran kanssa kolmekymmentäkuusi kilometriä.) yritän pitää vaa'an hyllyn alla piilossa - vaihtelevin tuloksin, mutta yritänpähän silti.

laitoin tänään sähköpostia minun osaltani vähän laiminlyödylle ystävälle, toivon kovasti että yhteydenottomme jatkuisi säännöllisempänä kuin mitä se on ollut viimeisen vuoden. muistan kun vuosikausia (viisi? herraisä, miten siitä on niin kauan) sitten näimme ensimmäistä kertaa, esitin niin hurjan itsevarmaa vaikka oikeasti olin aivan mitä jos ne ei pidä musta mitä jos oon liian sitä tai liian vähän tätä apua apua apua kauhuissani.

uudet mielialalääkkeeni tuntuvat toimivan, ensimmäistä kertaa miesmuistiin tuntuu kuin olisin saanut pääni nostettua sumusta.