en ole ikinä nauttinut historian opiskelusta, en samalla tavalla kuin vanhempani (sotahistoria taidehistoria poliittinen historia taloushistoria sosiaalihistoria kulttuurihistoria teologia arkeologia historian teoria historian filosofia), yliopistoaikainen tyttöystäväni tai edes lokki; minua kiinnostaa vain erittäin tietyt osa-alueet (atlantin orjakauppa, englannin kielen kehitys 400-luvun puolestavälistä 1600-luvun loppuun, rokokoo). ehkä se johtuu siitä että ajatus taaksepäin ulottuvasta äärettömyydestä ahdistaa, pelkkä ajatus että muutkin ihmiset ajattelevat ahdistaa.
mutta silti, en ikinä tunne itseäni yhtä osaksi historiaa kuin laulaessa ja kuunnellessa musiikkia. hildegard bingeniläinen istui yhdeksänsataa vuotta sitten luostarissa säveltämässä hyveyden näytelmää, rakastunut beethoven omisti kaksisataa vuotta sitten kuutamosonaatin nuorelle kreivittärelle, anna-mari kähärä viimeisteli puoli vuotta sitten meidän kuorolle omistetun sävellyksen yhdestä lempirunostani, minä seison tänään huoneessani ja yletän ensimmäistä kertaa laulamaan god rest ye merry, gentlemenin ylä-e:n mezzofortena pianon sijaan. en ole vain yksinäinen tyttölapsi tampereella: minä ylläpidän historiaa, olen osa (ihan sama kuinka pieni osa, osa silti) jotain suurempaa kuin elämäni.
edes pientä lohtua pimeään torstai-iltaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)