eilen kahdeksasta neljään ensiapukurssi, tänään kahdeksasta neljään ensiapukurssi ja nyt vielä tuntikausien kuoroharkat, huomenna kahdeksasta yhteen koulua ja yhdestä kuuteen töitä, torstaina puoli viiden herätys suurlähetystöreissua varten ja illalla konsertti, perjantaina taas kahdeksaksi kouluun enkä tiedä miten minun kuuluu jaksaa kun olen nyt jo lyyhistyä -
onneksi on helin sohvan nurkassa juodut kahvit, saan edes hetken ajan hengittää rauhassa. suurimman osan ajasta jopa muistankin hengittää, silloin kun aivot eivät pyöri väkkäränä päässä ja panikoi että saanko mä ja uskallanko mä ja haluaako se ja apua apua apua en osaa ja ja ja, yritän keskittyä elokuvaan vaihtelevin tuloksin.
kohta lähden kolmeksi viikoksi pois, pitkästä aikaa minua oikeasti harmittaa olla pois tampereelta.
Tuo kiire kuulostaa niin tutulta.. Elin oman lapsuuteni siten, että minulla oli harrastuksista vain yksi vapaapäivä ja siihen vielä ne omat vaatimukset päälle.. En vieläkään osaa hellittää, vaan painan vain eteenpäin, kunnes huomaan olevani aivan kerta kaikkisen loppu. Tätä asiaa ei auta ainakaan se, että Poika suuttuu minulle jos valitan kiireestä. Se on kuulemma niin turhaa ja itse aiheutettua... Ehkä niin, mutta... Itse sen kiireen ja menojen paljouden vain tietää ja tuntee (- etenkin tuntee). Toivottavasti jaksat kaikki nuo menot, kuulostaa nimittäin todella rankalta. Voimia ihana<3
VastaaPoistatutulta kuulostaa. ja vaikka etenkin laulu syö niin paljon vapaa-aikaani niin minä ihan oikeasti nautin siitä, niin turhauttaa ihan kamalasti kun ei meinaa jaksaa. voimia sullekin ♥
Poista