aamulla suuttumuksesta tärisevistä käsistä huolimatta päivä oli hyvä: sängyssä lojumista, perinteinen joululoman jaws-elokuvaputki, kolme pulloa pepsi maxia ja pistaasipähkinöiden kuorimista kunnes sormiin sattuu. joskus iltapäivästä harkitsin suihkua mutta ei, nautin viimeisestä lorvimispäivästä täysin siemauksin, huomenna ostoksille ja ylihuomenna kolmeksi päiväksi koillis-kiinaan katsomaan jääpatsaita ja siperiantiikereitä.
vielä tunti sitten makasin täysin rentona epämääräisessä meritähtiasennossa (oi luoja miten rakastankaan sänkyäni täällä, mahdun nukkumaan ihan missä asennossa takana eivätkä sormet tai varpaat ikinä pilkistä reunojen yli), kikatin en-oikein-millekään ja näpersin puhelinta ja selasin trilleriä jota en ole lukenut vuosikausiin, mutta sitten - en tiedä, jotain, yhtäkkiä olenkin aivan paniikissa, ärsyttävä typerä huono miksi kukaan haluaisi älä koske, kaikki vuosien varrella kuulemani julmat sanat tunkeutuvat päähäni eivätkä lähde pois, haukon henkeäni ja käperryn nurkkaan ja itken ja itken ja itken, kello on kohta puolenyön mutten silti halua mennä nukkumaan, en halua mennä nukkumaan koska silloin on pakko herätä ja pelkään niin paljon että tämä kaikki onkin vain unta. että herään huomenna vain tajutakseni että kyllä, olen edelleen yksin; ei, en edelleenkään ole vaivan arvoinen. liian ärsyttävä, liian äänekäs, liian sitä (ruma) ja liian tätä (lihava).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)