Yritän olla olematta vihainen itselleni, muistelen terapeutin sanoja itseni validoimisesta ja Marjan eilisiä sanoja, mutta helvetti - en tule hetkeen unohtamaan Helin itkusta punertavia silmiä. Siitä on vuosikausia kun olen viimeksi jättänyt seurustelukumppanin, olin unohtanut kuinka uskomattomaksi paskiaiseksi se saa minut itseni tuntemaan.
Ehkä otan vain Buranan ja yhden liikaa unilääkkeitä, menen sänkyyn odottamaan uutta päivää. Huomenna on näyttö, perjantaina on tentti ja näyttö ja Sini ja kuorobileet, viikonloppuna on Kiuru ja kasa nörttejä. Eteenpäin.
Mitä? Mitä ihmettä? Miksi? Teillähän tuntui olevan kaikki niin hyvin ;___; Olet kirjoittanut Helistä pelkkiä ihania ja suloisia sanoja, ja nyt tämä. Voi ei. Onpa kurjaa. Olen pahoillani.
VastaaPoistaHeli on ihana ja suloinen ja on kohdellut minua kuin prinsessaa, kyse ei ole hänestä. "It's not you, it's me" on maailman vanhin klisee, mutta valitettavan totta tässä tapauksessa. Minä vain en osannut päästää irti meidän kurjasta menneisyydestä, eikä se ole reilua meitä kumpaakaan kohtaan olla suhteessa jossa en koe voivani luottaa Heliin vaikkei hän näiden muutaman kuukauden aikana ole antanut mitään syytä olla luottamatta. Toivon kovasti etten menetä häntä elämästäni kokonaan, mutta tiedän että tässä vaiheessa se ei ole minun päätökseni.
Poistaminusta teit rohkeasti, kun ajattelit itseäsi. kyllä se silti sattuu, mutta uskon, että Heli ei katoa elämästäsi kokonaan.
VastaaPoistaMustakin tein - sain todisteen siitä että terapia opetti paitsi teoriassa niin myös oikeasti käytännössä asettamaan oman hyvinvointini edelle. Kiitos.
Poista