Tunnen kuinka kylkiluuni puristavat keuhkojani, sykkeeni on katossa ja kylmä hiki nousee niskaan kämmeniin jalkoihin, en saa henkeä en saa henkeä en saa henkeä
Eilinen Facebook-päivitykseni, nauran iloisena kuinka ihanaa on olla aikuinen, kun voi syödä kakkutaikinaa aamupalaksi jos siltä tuntuu. Äiti kommentoi sitä tänä aamuna, tietenkin äiti kommentoi sitä - "Actually, being an adult means deciding not to eat it". Melkein neljännesvuosisata elämää takana eikä äiti edelleenkään kyllästy jankuttamaan minulle syömisestä (liikaa) ja painostani (liikaa). Tiedän etten ole hoikka, kyllä mä vittu tiedän, olen nykyään kiloa vaille ylipainoinen, mutta onko äidin pakko huomautella asiasta koko ajan? Kertoo omasta laihdutuksestaan (bulimiastaan), grammoista ja kiloista ja senttimetreistä niin ylpeällä äänellä, kysyy kuinka paljon minä painan ja kertoo kuinka paljon minun pitäisi painaa. Ja kun hän tietää varsin hyvin syömishäiriötaustastani, hän tietää kuinka triggeroivaa (voi kuinka vihaan tuota sanaa, mutta tässä tapauksessa se on ainoa osuva) minulle on kuunnella tuollaista; olen kerta (vuosi) toisensa jälkeen pyytänyt häntä olemaan kommentoimatta ruokavaliotani tai painoani, tuloksetta.
Minua oksettaa, ajattelen vain aamupalaleipieni päällä olleita juustoviipaleita, kuvittelen kuinka ne ujuttavat itsensä ihoni alle, mietin miltä näytin viime keväänä ja miltä näytän nyt. Tiedän että se on vain sairaus joka yrittää saada minut repsahtamaan, tiedän ettei se oikeasti toimi niin, mutta tällä hetkellä en voi kun maata sängyssä ja itkeä.
onpa julmaa käyttäytymistä äidiltäsi... vähemmästäkin tulee huono omatunto, jos alkaa ajatella liikoja. :/
VastaaPoistatoivottavasti pärjäät siellä.<3
Ei äiti ole tarkoituksella julma, hän vaan... hän ei ihan oikeasti kykene ajattelemaan omaa napaansa pidemmälle, ei vain tajua hänen sanojensa vaikutusta (tai ei vain välitä).
PoistaOlen pahoillani siitä että äitisi on sinulle tuolla tavalla... kai hän itse on vaan niin sisällä sairaudessaan ettei osaa muuten olla. En tiedä minkä takia hän käyttäytyy noin, mutta se ei todellakaan ole reilua eikä kivaa.
VastaaPoistaToivottavasti muistat kuitenkin että olet juuri nyt paljon paremmassa paikassa kuin syömishäiriön kanssa. Vaikka onkin vaikeaa, sun elämä vaikuttaa ainakin näin blogin kautta niin paljon enemmän, no - elämältä!
Mutta ymmärrän toisaalta tuon tunteen. Itse pelkään aivan hirveästi että jos kroppani muuttuminen ei lopu koskaan - kesällä vielä sopivat housut eivät enää mene kunnolla päälle/kiinni. Ja silloinkin olin jo kai aika selkeästi yli normaalipainon... en tiedä, en ole käynyt vaa'alla aikoihin.
♥ Kiitos, ja jaksamisia sullekin.
Poista