Ilmeisesti olen edelleen henkilö, joka rauhoittaa itseään ympyröimällä kauniita asioita Ikean katalogista. Kai jotkut asiat eivät ikinä muutu.
(Niin, jotkut asiat eivät ikinä muutu. Minulla on mulkoilevien, mykkäkoulua pitävien luokkalaisten takia niin paha olla koulussa, että olen siellä fyysisesti pahoinvoiva käytännössä koko ajan ollessani missään muualla kuin yksin ruokatauon ajaksi yläkerran sohvanurkkaukseen piiloutuneena. Menee hermo omaan vartaloon - miksi se ei vain voi tehdä hiljaa yhteistyötä? - mutta en voi kuin poistua vähin äänin luokasta puoli tuntia etuajassa koska en yksinkertaisesti kestä. Psykosomaattinen kipu on silti kipua. "Jos mua syytetään 'turhasta draamailusta' vaan sen takii et menin hiljaa yksin vessaan paniikkikohtauksen ajaksi, ni en taho ees ajatella mitä ne musta juoruis jos kehtaisin ottaa asian puheeks. Parempi vaan antaa olla, ei tätä oo ku vuos jäljellä, oon selvinny paljon nuorempana paljon pahemmasta." Maailman sympaattisin opettaja on kovin surullisen näköinen, mutta ei hän voi tehdä mitään: kerroin asiasta koska halusin selittää, mutta tein sen sillä ehdolla että hän lupaa ettei ota asiaa puheeksi kenenkään muun kanssa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)