"Peilistä katsoo vieras tyttö, hänen nimensä taitaa olla Kiia. Minä kävelen hartiat kyyryssä ja olen tylsän sinisilmäinen mutta Kiia ei ole, hän on ihastuttavan itsevarma ja hänen katseensa on tumma ja pistävä. Kiia vain nauraa kun joku tarjoaa hänelle toisen palan, Kiia ei ihastu palavalla voimalla tyttöihin jotka eivät halua häntä; hän vain levittää lisää punaa huulilleen, hän on haluttu ja hän tekee mitä haluaa."
- jonka elämä oli pakokeino pitkän aikaa, läpi makuuhuoneen ikkunasta ulos poltettujen tupakkien ja yhdenyönjuttujen joiden luota pakenin ennen kuin aurinko ehti edes nousta. Viime syksy oli poikkeus, kirjoitin kerrankin rehellisesti itsestäni -
"(I forget, did I ever tell you that she said she wanted to marry me? Not in a joking, 'haha that was great I should marry you' kind of way, but in an actual, serious, 'I am a twenty-four-year-old adult of perfectly sound mind and I'm saying that I don't care how long I have to wait but one day I will get on one knee and we'll have the rest of our lives' way.)"
- koska minulla ei ollut muita vaihtoehtoja, koska Lappitytön jättämä haava oli tulehtunut niin pahasti etten muuten olisi selvinnyt siitä. Sitä kesti pitkälle viime kevääseen asti, ja kun vihdoin olin valmis -
"Onko minussa enää yhtään omaa itseäni jäljellä?"
- tuntui kuin kaikki luovuus olisi vuotanut minusta ulos, enkä koko kesänä saanut kirjoitettua mitään muuta kuin iänikuisia puolifiktiivisiä kirjeitäni. Mutta nyt olen yhtäkkiä löytänyt Hänet-jonka-nimeä-en-ole-vielä-kuullut, hän -
"When I was eleven years old, my sister, in all the infinite wisdom of a fifteen-year-old, told me that love is when you want to kill yourself. A decade and a half later, life has proven to me that she was correct."
- tulvahti päähäni kun vieressäni istuva luokkalainen hyräili hiljaa Happoradion Pimeäntaitetta.
(Saanko kertoa teille salaisuuden? En oikeasti nauti muun kuin oman paperipäiväkirjan kirjoittamisesta. Kaikki muu on kuin puristaisin partateriä sormieni läpi paperille tai tietokoneen ruudulle; se on aina, aina merkki siitä että nyt ei kaikki ole hyvin, mutta se on myös kuin syöminen tai nukkuminen tai Kelan paperien täyttäminen: yksinkertaisesti pakollista jos haluan selvitä hengissä. Kirjoitan, tai itken ja kirjoitan. Useimmiten jälkimmäinen.)
auttakaa mua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)