olen varttunut vähän siellä sun täällä, pitkin poikin maailmalla, perheen jälkikasvusta olen se vanhempi ja typerämpi puolisko. minä olen se kenestä lauletaan sukulaisille pieniä valkoisia valheita kun totuutta ei kehdata kertoa, yliopistossa se edelleen opiskelee ja oikein hienosti menee, eihän sairaslomista ja tautiluokituksista puhuta lähiöperheiden ja iittalan astiastojen keskellä. ehkä ihan hyvä niin, sillä valheita on paljon helpompi ylläpitää kuin totuutta käsitellä.
muut sanovat minua sopivan kokoiseksi mutta itse näen peilissä vain liikaa, vuorotellen möhköfanttia ja merinorsua ja epämääräistä muhkuraa josta voisi nips naps vähän kaventaa pois, ja vaikka kuinka laulan ja neulon ja ostan uusia kirjoja niin en silti koskaan ihan kokonaan unohda, kuinka paljon minua itkettää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)