290

"TUUT TÄNNE JA OOT MUN KANSSA"

Nauran lukiessani Lokin pitkin iltaa laittamia viestejä museoista ja pubeista ja liian äänekkäistä hostellivieraista. Hän yrittää maanitella minua lähtemään luokseen Lontooseen, itkettää vähän kun en voi suostua; vasta kuukausi eri kaupungeissa mutta se tuntuu jo vuodelta, minkä lisäksi Lontoo Lontoo Lontoo Lontoo kuinka voi ihminen ikävöidä yhtä kaupunkia näin paljon? Thamesin epäilyttävän värinen (ja hajuinen) vesi, bussilinjat joita ei ole mitään toivoa ymmärtää, sää joka on yhdeksänkymmentäprosenttisesti harmaa, se hämmentävä tosiasia että Circle Linella päätyy aina menemään vahingossa sitä pidempää kautta - mutta toisaalta, kassalla there you go love sanovat kaupan myyjät, Tower Bridgen nurkassa oleva Starbucks, Chinatown perjantai-iltana, se yksi suklaakeksien makuinen kermalikööri jota en ole mistään muualta löytänyt, päiväkausia kestävät museo- ja nörttikierrokset, Green Parkin yllättävä hiljaisuus iltakymmeneltä. Satatuhatta täydellistä muistoa.

Yritän muistaa että jos minulla ei ole varaa ostaa Valintatalosta appelsiinia niin minulla ei todellakaan ole varaa käyttää opintolainaani nyt heti tällä sekunnilla milloin lähtee seuraava lento spontaaniin ulkomaanmatkaan, ei vaikka kuinka kodin seinät kaatuisivat päälle ja haluan vain halata parasta ystävääni.

(En oikeasti ollut osannut valmistautua siihen, miten paljon ikävöin Lokkia. Viisi vuotta aamuluentoja, esseiden kirjoittamisen välttelyä varten kehitettyjä shoppailupäiviä, valkoviinin- ja Disneyntäytteisiä tyttöjeniltoja, opiskelijabileitä ja syntymäpäiviä ja pikkujouluja ja vappuja, spontaaneja reissuja Jyväskylään ja Helsinkiin ja Naantaliin ja Lontooseen ja ties minne ja ties mitä. Nyt olen yhtäkkiä yksin, en tietenkään yksin yksin mutta silti, jokin oleellinen osa Tamperetta puuttuu.)