Kymmenen päivän spontaani hiljaisuus. Päivät etenevät niin vimmattua vauhtia etten ole pysyä perässä, kaikkea koulupäiviä työpäiviä bileitä kahveja harkkoja lenkkejä puheluita kerralla - toisaalta myös eilen Sinin lattialla kuperkeikan heittämistä ensimmäistä kertaa ala-asteen jälkeen. En tiedä mistään mitään.
Viikko sitten oli viimeinen koulupäivä ennen syksyä, nyt olen enää työharjoittelussa kahdessa eri paikassa. Itse työ vaikuttaa kivalta, minkä lisäksi näytän yllättävän hyvältä työvaatteet mustat housut musta paita punainen farkkuliivi päällä, mutta ne kaikki helvetin ihmiset. Enkä edes tarkoita asiakkaita, vaan työkavereita - niitä on kaikkialla, kaikki tietävät nimeni ja kaikki kyselevät että miten kuuluu ja miten on lähtenyt harjoittelu rullaamaan ja mistäs koulusta sä oot ja mones harjoittelu on ja ja ja ja ja. En kestä kaikkien katseita, änkytän ja punastelen ja mietin, miksi helvetissä heitä kiinnostaa.
Alkoholia on mennyt aivan liikaa, hävettää vähän mutta ei se mitään koska olen vihdoin viettänyt aikaa ihmisten kanssa jotka eivät ole Lokki, Pojat tai Marja! Ässän syntymäpäiväjuhlat menivät niin paljon paremmin kuin odotin, tietenkin oli asioita jotka harmittivat mutta Pikkuinen pyysi niistä jo etukäteen anteeksi niin ei tullut yllätyksenä - sitä paitsi vietin minä aikaa muiden kanssa, puhumme yhden tytön kanssa tuhatta ja sataa yhteisestä työpaikasta ja toisen kanssa parhaista viinimaista. Parin päivän päästä saan varmistuksen, että olen ihan oikeasti edelleen kutsuttu aikaisemmin täysin tuntemattoman tytön syntymäpäiväjuhlille: "mutta varo, sinne on varmaan tulossa pelkkiä lesboja ni saletisti tulee jotain draamaa". Nauran, muiden draamaa on välillä ihan viihdyttävää seurata vierestä - etenkin, kun paikalla on myös se maailman kuumin pikkuandrogyyni.
(Eilen baarissa muut olivat vakuuttuneita siitä, että baarimikko yrittää iskeä minua. Tunnen poskieni lehahtavan punaisiksi heidän kiusiessa minua enkä tiedä mitä sanoa, no ei todellakaan se oli vaan ystävällinen tietenkin se on kohtelias mä oon maksava asiakas, miks se mut haluis kun vieressä on niin paljon kauniimpia miksi eihän mua ei ikinä ei, mutta kyllä hän minulle hymyili kävellessäni viimeisen kerran ulos.)
(Sini nauraa naismaulleni, pitää olla todella naisellinen tai sitten todella poikamainen, mutta ei mitään siltä väliltä eikä todellakaan butch. "Nii kato sen takia sä ja Marja ette toimineet, se on liian lepakon näköinen!" Pitkästä aikaa pääsen myös avatumaan suhteistani miehiin, virkistävää kun muiden suusta ei tule samanlaista bifobiaa kuin Marjan seurassa.)
Tänään lähden Finlandia-taloon kuuntelemaan Royal Philharmonic Orchestraa. Maksoin itseni kipeäksi paikasta eturivissä, voin katsoa sellistien sormia ja pidätellä itkua ja olla onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)