down with the sickness

Aurinko paistaa ikkunan läpi sänkyyni kun avaan aamulla silmäni, tuntuu ihan kesältä. Olen vielä ihan koomassa kun käyn vessassa, ruokin kissat ja kiskon kengät jalkaan, mutta heti astuessani ulos olen täysin hereillä; neljä kilometriä hujahtaa ohi kuin huomaamatta kun keskityn musiikkiin ja puu- ja pensaslajeja paljaista rungoista tunnistamiseen.

(Seitsemäs lenkki kahdessa viikossa, ja ensimmäistä kertaa ikinä voin ylpeänä sanoa, että juoksemisella ei ole mitään tekemistä syömishäiriön kanssa. Kuuntelemalla kroppaani (epämukavuus on okei, kipu ei; epämukavuus on okei, kipu ei) ihan oikeasti nautin juoksemisesta sen sijaan että polttaisin muutaman kalorin enemmän ja haluaisin kuolla. Tuntuu typerältä sanoa ääneen asioita joiden tiedän olevan itsestäänselvyys ja tuntuu typerältä myöntää kuinka kauan on kestänyt ymmärtää itsestäänselvyys, mutta ehkä olen vain hiljaa ja nautin raittiista ilmasta ja adrenaliinista.)

Tänä iltana olisi kahden Pojan yhteissynttärit. En vielä tiedä olenko menossa, Lokki on vanhempiensa luona ja minulla on aina hiukan orpo olo isossa porukassa ilman häntä, minkä lisäksi tänään pitäisi olla selvin päin - en todellakaan ole juomassa toista kertaa yhden viikon aikana, mutta ajatus selvänä olemisesta tuntemattomien humalaisten keskellä hermostuttaa. Saa nähdä.