en itsekään tajua, miten jaksan. koulua kuudesta kahdeksaan tuntia päivässä, koko ajan jaloillani ja usein kantaen pöytiä omenalaatikoota kuka ties mitä, koirakin pitää lenkittää ja ystäviä nähdä, lukea tenttiin toisensa jälkeen ja jaksaa hymyillä hymyillä hymyillä. iltaisin romahdan yhdeksältä, nukahdan silmänräpäyksessä ja näen levottomia unia kunnes kello soi nolla kuusi kaksi nolla ja kaikki alkaa uudestaan.
eilen heräsin jo kuudelta, kahdeksalta työvaatteet päällä punnitsen jo omenia myyntikasseihin ja yritän muistaa lajikkeiden maun ja käyttötapojen eroja. päivä sujui nopeammin kuin yksikään aikaisempi työpäivä yhtään missään, ja neljältä vaihdoin hameen ja korot takaisin päälle ja suuntasin kaupan kautta lokin luo. olin jo täysin valmistautunut pitämään hullun avautumisfestivaalin, itkemään ja huutamaan lapista ja helistä ja siitä miten en ikinä ole kenellekään taistelun arvoinen, mutta rojahdettuamme vihdoin sohvalle keksipaketin ja kahden viinipullon kanssa minä vain... unohdin kaiken paskan. nauroimme ja nauroimme ja nauroimme, katsoimme elokuvan toisensa jälkeen ja selasimme tumblria ja leikimme lokin kuolaavan labradorinnoutajan kanssa kunnes yhtäkkiä tajusimme kellon jo lähestyvän kahta yöllä. kaatuessani vihdoin omaan sänkyyni en muistanut, milloin olisin viimeeksi oikeasti nauttinut päivästä yhtä paljon.
tänään yritän taas valmistautua uuteen viikkoon, muistaa kähäräpersiljan latinankielisen nimen ja kuinka erotan saksan- ja maustekirvelin toisistaan. maustekasvitentti maanantaina, kuorotreenit tiistaina, kaverin kanssa kahvit torstaina, rikkakasvitentti perjantaina, koko päivän kuorotreenit lauantaina, koko päivän kuorotreenit sunnuntaina. yritän olla panikoimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)