annoin vihdoin kenkää terapeutilleni. ystävällisin sanoin ja kiittäen syvästi vittu tyhjästä mutta ilman mitään varaa kompromisseille - lopetan nyt; en vuoden lopussa, en ensi viikon jälkeen, vaan juuri tällä hetkellä. terveisin marie. pyysin uudelta lääkäriltäni lähetteen dkt-pätevyyden omaavalle psykiatriselle sairaanhoitajalle, ja lähtiessäni sarviksesta uskalsin vihdoin hymyillä.
(eilen vietin viisi tuntia ensin arboretumissa ja sitten hatanpään ruusutarhassa. söin jäätelön ja pienen viipaleen kasvispiirasta, otin monta monta monta valokuvaa ja luin lempikirjaani.)
neljä viikkoa koulua takana. jos joku olisi sanonut minulle kaksi vuotta sitten, vuosi sitten, jopa puoli vuotta sitten että tulisin olemaan neljä viikkoa koulussa ilman yhtäkään luvatonta poissaoloa... en tiedä. en ainakaan olisi uskonut. onhan tämä ollut vaikeaa, paniikkikohtauksia ja kipeitä lihaksia ja epätoivoista itkua, mutta olen silti selvinnyt. takana yksi kuukausi, ehkä minä selviän vielä kahdestakymmenestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)