"jos miulla just nyt ois suklaakakku, niin maailman ainoa ihminen jonka kanssa suostuisin sen jakamaan, oisit sie."
yli vuorokausi pelkkää itkua, kaikki tuntuu kaatuvan niskaan puhtaan itseinhon muodossa. välillä sattuu niin paljon etten kestä, vetäydyn nurkkaan painamaan puolikuun muotoisia jälkiä käsivarsiini. pari naarmua sinne tänne, ihan sama se on - olen muutenkin jo täynnä oksien raapimia jälkiä, ei kukaan huomaa eroa.
onneksi on viiru, joka onnistuu ihan joka kerta saamaan päivääni vähän enemmän valoa. välillä on hyvä päästä kiroilemaan yksinäisyydestä ja sydämen särkymisestä jollekin joka ymmärtää eikä tuomitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
(humalaiset sanat ovat selväpäisiä ajatuksia)