they call me

Kissa herättää minut kuudelta aamuna antamaan ruokaa, kouluun valmistautuva Marja nauraa minulle kun puoliunessa törmäilen pitkin seiniä. "Kauniita unia", hän hihkaisee kun päästän epämääräisen örähdyksen ryömiessäni takaisin makuuhuoneeseeni, ja seuraava muistikuvani onkin vasta puoli yhdentoista aikaan, kun aurinko paistaa verhojen välistä sänkyyni. Laiskottelen kuitenkin vielä pitkään, nautin rauhassa viimeisen lomaviikon alusta ennen kuin nousen, vedän verkkarit päälle ja teen itselleni kunnon aamiaisen. Lumi kimaltelee kun katselen ulos ikkunasta, hymyilen ja laulan ääneen kun pyyhin keittiön tasot ja tiskaan eläinten ruokakipot.

Yhtäkkiä havahdun siihen että neljänkymmenen minuutin päästä täytyy lähteä bussipysäkille, jos haluan ajoissa keskustaan Heliä vastaan. Ehdin juuri ja juuri, kipitän koroissani Sokokselle enkä ensin ole tunnistaa toista kun päällä on vaaleanpunaisen sijaan valkoinen takki. Salaattivaihtoehtoja pähkäillessämme pelkään taas kerran olevani tylsä tyhmä ruma läski liian sitä liian vähän tätä, mutta ei olisi tarvinnut: istumme alas ja alamme höpöttää ties mistä, ja yhtäkkiä on kolme tuntia myöhemmin ja poskiini koskee hymyilyn määrästä. Kiroan ääneen pakkasta ja väärään laukkuun unohtuneita sormikkaitani, hiljaa mielessäni sitä että olen niin väsynyt että täytyy jo lähteä kotiin. Bussissa suljen silmäni ja annan kohmeisten sormieni vipeltää puhelimen näytöllä.

Huomenna on pyhä, olin jo kokonaan unohtanut: en saakaan Marjatonta päivää. Olin suunnitellut herääväni aikaisin, laittavani kaiuttimista täysillä soimaan 8tracksin parhaan dubstep-soittolistan ja pitäväni yhden naisen tanssi-kautta-siivousbileet, mutta Marja nukkuu iltapäivään asti, inhoaa tanssimusiikia - etenkin trapsteppiä - ja minua ärsyttää katsoa toisen laiskottelemista ja (sitä vitun) iänikuista sotkemista kun yritän itse siivota. Onneksi illalla on saunavuoro, pääsen makaamaan lauteille siiderin kanssa ja nauttimaan lämmöstä.