Istun työpaikan kellarin vessassa ja itken ja itken ja itken. Kirjoitan lauseita jotka päättyy pisteisiin ja retorisiin kysymysmerkkeihin, sanon älä ota yhteyttä ja muuta päättäväistä jämäkkää viittä vaille julmaa mutta mitä muutakaan voin kun kehoni jok'ikinen solu huutaa sanomaan päinvastaista, älä päästä mua menemään ja mikset sä pyytänyt mua odottamaan ja mä en edelleenkään halua ketään muuta, mua oksetti sinä sunnuntaiaamuna kun lähdin toisen luota, kaikki minkä näen muistuttaa mua susta, mulla on niin ikävä etten saa henkeä oon sun oon sun oon sun
- mutta en voi, ongelmat eivät häviä pelkällä rakkaudella, ja voin pahoin kun yritän kuvitella että pitäisi luottaa siihen että riitän. En usko, että pieni sydämeni kestäisi kolmatta kertaa särkymistä, kun kahdenkin jälkeen olen tässä kunnossa.
Pakko minun on hiljaisuutta pyytää: muuten en itse enää kykene olemaan anelematta, että Viiru ottaisi minut takaisin.
" älä päästä mua menemään ja mikset sä pyytänyt mua odottamaan ja mä en edelleenkään halua ketään muuta, mua oksetti sinä sunnuntaiaamuna kun lähdin toisen luota, kaikki minkä näen muistuttaa mua susta, mulla on niin ikävä etten saa henkeä oon sun oon sun oon sun" Kamalan tuttua...kyyneleet tuli silmiin, niin selvästi muistan omassa mielessä pyörittäneeni kyseisiä lauseita ja kuinka paljon sillon sattu..!!! Mä niin toivon ett sulla menis asiat hyvin ja sulla ois parempi olla.
VastaaPoistaSuurimman osan ajasta mulla menee (tämänkin suhteen) oikein hyvin, oon nyt vaan muutaman päivän verran ollut niin väsynyt että ihan kaikki itkettää. Vaikka surettaa niin tiedän tämän olevan paras ratkaisu, ei yrittämisestä tässä vaiheessa enää mitään hyvää seuraisi.
Poista