da komm ich

Aika tuntuu kuluvan kamalan nopeasti. Miten nyt on taas perjantai? Arjet kuluvat sumussa töiden-, kuoron- ja terapiantäytteisinä, olen iltaisin niin väsynyt etten ole puolta tuntia pidempään kotona iltaisin hereillä. Aamulenkki, töihin, kuoroon. Aamulenkki, töihin, terapiaan, takaisin töihin, kuoroon. Aamulenkki, töihin, sosiaalielämää. Töihin, terapiaan, takaisin töihin, kauppaan.

Onneksi on viikonloppu; onneksi on juuri tämä viikonloppu. Vaikka jouduinkin äsken maailmanluokan paniikkikohtauksen takia lähtemään töistä kesken kaiken kotiin, olen silti iloinen - Lokki tuli tänne eilen, parin tunnin päästä menemme Pikkuveljeä kaupungille vastaan ja syömään ennen kuin minä ja Pikkuveli menemme neulan alle ("Sibling bonding time in the form of extreme pain. Fun times."), ja ilta menee perinteiden mukaan yliopistoporukan pikkujouluissa. Olen ihan hämmentynyt kun he kaikki pitävät Pikkuveljestä ihan tajuttomasti - siis, tietenkin minä rakastan häntä yli kaiken, ja Lokki nyt tulee kaikkien kanssa toimeen, mutta Pojatkin? Kysyvät innoissaan koulusta ja mahdollisesta työllistymisestä, pelaavat videopelejä ja heittävät toinen toistaan härömpää vitsiä. Olen sanonut tämän monta kertaa mutta sanonpa uudestaan, en ymmärrä mitä olen tehnyt ansaitakseni niin ihania ihmisiä ympärilleni.

Huomenna on kuoron ja orkesterin yhteinen joulukonsertti, vähän kyllä hermostuttaa. Olen eturivissä, niin kuin aina, mutta tällä kertaa yleisö on täynnä minun ihmisiä: Pikkuveli, Lokki, Sini, Marja, Marjan puoliso, Appelsiini, kaikki muutkin Pojat ja apua apua apua niin monta ihmistä. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

(Appelsiinin toimittajavaimo tekee minusta (kuvallisen) haastattelun yhteen todella isoon naistenlehteen. Apua??)