blank space

Päivällä sain paeta suuren solukämpän pieneen makuuhuoneeseen, lahoten riviin Helin, Pikkuisen ja Ässän kanssa. Olen puoliksi Helin peiton alla ja katselen hymyillen kuinka muut säpsähtelevät kauhuleffalle jonka itse osaan jo ulkoa (mutta myönnän silti itsekin säikähtäväni joka kerta kun kädet ilmestyvät tyhjästä ja taputtavat naisen pään vieressä), silitän vuorotellen kania ja kissaa, nautin siitä kun voi vaan olla eikä tarvitse esittää yhtään mitään. Kävellessäni kotiin olen jo paljon rennompi, enemmän oma itseni ja vähemmän ulkonäköä koulua painoa uuttavuotta kaikkea stressaava möykky.

(En edes jaksa esittää, etteikö minulla olisi ollut Heliä ikävä miltei kymmenen kuukauden hiljaisuuden aikana - oli hän kaikesta huolimatta yksi parhaista ystävistäni.)

Ihan hassua ajatella, että ylihuomenna on jo 2015, kun en vieläkään ole tottunut siihen ettei ole 2012. Onneksi ei ole, voi luoja, onneksi: muistan kun vuosi vaihtui seuraavaan ja minä aloin itkeä aivan hysteerisesti Marjan silloisen asunnon parvekkeella, "mun ei tarvii enää ikinä elää vuotta 2012, mä selvisin siitä ja se on ihan oikeasti ohi" enkä muista ikinä olleeni yhtä helpottunut. Ei, 2012 ei ollut hyvä vuosi.

Olen saanut kutsuja aatonviettoon pariltakin eri taholta, kotibileitä ja baareja ja tyttö jonka tuikkivat silmät kertovat että voisin aloittaa ensi vuoden hymyilevät huulet omiani vasten, mutta olen aika helpottunut että lupasin viettää rakettienkatseluillan kahdestaan Sinin kanssa - pidän nykyään rauhallisista vuodenvaihdoista, sellaisista jotka eivät tuo mieleen sitä yhtä, täynnä keksitaikinalta maistuvaa likööriä ja kiellettyjä katseita suudelmia käsiä huulia kaikkea oi luoja kiltti mitä tahansa. Juodaan kuohuviiniä ja katsotaan supersankarileffoja ja kikatetaan vierekkäin Sinin jättimäisellä sängyllä, juorutaan Tampereen klaustrofobisen pienistä lesbopiireistä ja ollaan kiitollisia kaikesta, mikä on tapahtunut.

(Tuleekohan ikinä olemaan vuotta, jolloin raketit eivät muistuta minua Lappitytöstä? Kyllä minä hänestä yli olen päässyt, olen jopa onnellinen hänen ja hänen uuden puolisonsa puolesta, mutta pakkasöiden tähtitaivaat ja ruudin tuoksu jaksavat joka kerta kelata aikaa taaksepäin. En kaipaa, kunhan vain... muistan. Ehkä sellainen vuosi vielä tulee kun en tee sitäkään: olenhan jo onnistunut antamaan itselleni anteeksi, en enää murehdi tai mieti mitäpä jos mitäpä jos mitäpä jos. Olen eri ihminen kuin viisi, neljä, kaksi vuotta sitten; virheistä oppinut muttei menneisyyteen jumittunut. (Itsen validointi, tuomitsemattomuus, äärimmäinen hyväksyntä.) Vahva.)